Hyppää pääsisältöön
Ostolaskujen käsittelyn ulkoistus Meyer Turku referenssitarinan kuvituskuva

Meyer Turku säästää yli 50 prosenttia ostolaskujen käsittelykuluista

Meyer Turku on valinnut Accountorin ostoreskontrapalvelujen toimittajakseen. ”Vertailimme vaihtoehtoja ja laskimme, että ostoreskontran ostaminen palveluna olisi meille järkevin tapa organisoida osa ostolaskujen käsittelyä”.

”Kaikki toimii todella, todella hyvin. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka helppoa kaikki on ollut!” kehuu pitkään ostoreskontran parissa työskennellyt Meyer Turun tiiminvetäjä Päivi Ruusunen.

Päivi Ruusunen Meyer Turku

Aikaa vapautuu kehittämistyöhön

Ruusunen on työskennellyt urallaan globaaleissa ympäristössä, -ja monella eri toimialalla. Laivanrakennusyhtiö Meyer Turussa tiiminvetäjän työpäivät koostuvat ostoreskontran hallinnasta ja kehittämisestä.

”Ostoreskontra/ostolaskut ja myyntireskontra/laskutus ja maksuliikenne – näiden sujuvuuden varmistaminen on vastuullani. Seuraamme tarkasti ostolaskujen laskumääriä ja pyrimme kehittämään niiden prosesseja, jotta kaikki toimisi mahdollisimman jouhevasti.”

Ostolaskujen ulkoistuksen myötä aikaa on jäänyt enemmän myös muun organisaation tukemiseen, järjestelmäkoulutuksiin ja kehittämistyöhön.

Kustannustehokas, järkevä ja helppo tapa organisoida ostolaskujen käsittely – säästöjä yli 50 prosenttia

Ruusunen kuvaa palvelun hinnan olevan suorastaan huokea vaihtoehtoiskustannuksiin nähden: ”Säästetään jopa puolet verrattuna siihen nähden mitä joutuisimme maksamaan, mikäli kaikki ostolaskujen käsittely tehtäisiin omin voimin.”

Kilpailutettuaan eri palveluntarjoajia, Ruusunen totesi Accountorin olevan paras vaihtoehto taloushallinnon kumppaniksi erityisesti palvelun skaalautuvuuden vuoksi: ” Accountor tarjosi ostolaskujen käsittelyä per lasku -periaatteella, monet muut tarjosivat koko ostoreskontraa ja erilaista konseptia. Lisäksi Accountorilta löytyi muita kattavammin Basware ja SAP-järjestelmäosaamista.”

”Alkuun mietin, kuinka ulkopuolinen konsultti pääsee yrityksemme prosesseihin sisälle, mutta saman tien päästiin töihin käsiksi. Heti ensimmäisten kuukausien aikana tuli fiilis, että tämähän on loistavaa yhteistyötä.”

Hitsaaja työssään

Ostolaskupalvelun skaalautuvuus vakuutti

”Laivanrakennuspuolella on paljon muuttuvia tekijöitä ja komponentteja – laskumäärät vaihtelevat paljon riippuen laivanrakennusvaiheesta” Ruusunen kuvailee.

”Hankittuamme osan ostoreskontran palveluna Accountorilta, laskumäärien kasvupiikit eivät enää näkyneet meille – accountorilaiset hoitavat asian hienosti työmäärästä riippumatta.”

Oli käynnissä lomakausi tai maailmaa piinaava pandemia, palvelu pyörii taustalla ilman katkoksia. ”Accountorin kanssa yhteistyö toimii loistavasti: on sovittu, että siellä on joku aina paikalla ja kaikki toimii. Henkilöriskit on monelta osin nyt minimoitu.”

Proaktiivista kehittämistyötä

Accountorin talousasiantuntijoita Ruusunen kuvailee positiivisiksi ammattilaisiksi, joiden kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. ”Jos jotain kysyttävää on herännyt, olen saanut vastauksen samantien. Sovituista asioista pidetään kiinni 100-prosenttisesti. Se on erittäin tärkeää. Arkemme on huomattavasti helpottunut ja näin kokee koko taloushallinto-osastomme esihenkilöistä lähtien.”

Kokenut tiiminvetäjä arvostaa erityisesti Accountorin asiantuntijoiden aktiivista työskentelyotetta: ”Koko ajan haetaan parempia ratkaisuja siihen, miten saamme vielä lisää tehokkuutta. Tästä käydään aktiivisesti keskustelua ja accountorilaisilta tulee säännöllisesti kehitysideoita.”

Fyysinen etäisyys ei ole este sujuvalle yhteistyölle: ”Accountorin tiimi on Rovaniemellä ja minä olen Turussa – olemme jo oppineet toistemme murteet. Numerot puhuvat onneksi samaa kieltä!”

Taloushallintonsa uudelleenorganisoimista pohtiville liiketoimintapäättäjille Ruusunen haluaa lähettää terveiset: ”Ehdottomasti suosittelisin Accountorin palveluita muillekin liiketoimintapäättäjille – omat kokemukseni ovat erittäin positiivisia. Olemme oikein tyytyväisiä ja haluamme jatkaa yhteistyötä jatkossakin.

Meyer turku

Meyer Turku Oy on yksi Euroopan johtavista laivanrakennusyrityksistä. Turun telakka perustettiin vuonna 1737. Yhtiö tarjoaa huipputeknologisia ratkaisuja, pitkälle kehitettyjä rakennusprosesseja sekä uraa uurtavia innovaatioita risteilyvarustamoille ja muille laivanomistajille. Vuosien varrella telakka on rakentanut yli 1 300 uutta alusta asiakkaille ympäri maailmaa. Telakalla on nykyisin yli 2000 työntekijää ja se on tärkeä työllistäjä Lounais-Suomen alueella.

Haluatko kuulla palvelustamme tarkemmin? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä, jutellaan lisää!

 
 
Tags
Talousjohtaja
OSFI
Talous

Share