Hyppää pääsisältöön
Artikkeli

Mitä joulukuluja voit vähentää yrityksesi verotuksessa?

Voiko pikkujoulujen kulut vähentää verotuksessa?


Pikkujoulujen järjestäminen henkilökunnalle on verovähennyskelpoista, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:

  • pikkujoulut ovat virkistystoiminnaltaan tavanomaista
  • pikkujoulut on suunnattu koko henkilökunnalle
  • pikkujoulujen kustannukset ovat kohtuullisia
  • pikkujoulut ovat työnantajan järjestämät


Pikkujoulut ovat vähennyskelpoisia arvonlisäverotuksessa, myös tarjotun alkoholin osalta. Jos asiakkaita osallistuu runsaasti pikkujouluihin, tilaisuus saattaa muuttua kokonaan edustukseksi. Jos asiakkaita kutsutaan mukaan, on heidän osuutensa kuluista edustuskulua ja siis vain puoliksi verovähennyskelpoinen ja ei lainkaan alv-vähennyskelpoinen. 

Onko työntekijöiden joululahjat vähennyskelpoisia?


Työnantajan antamat joululahjat ovat verovapaita saajalleen, kun ne täyttävät seuraavat ehdot:

  • Joululahjat annetaan kollektiivisesti koko henkilökunnalle.
  • Lahjojen arvo voi olla enintään 100 euroa henkilöä kohden vuodessa. 
  • Joululahjat voivat olla esimerkiksi erilaisia tavaroita, palveluita tai lahjakortteja, jotka oikeuttavat tietyn tavaran tai palvelun hankintaan. 
  • Joululahjan tulee olla myös työnantajan valitsema


Raha ja siihen verrattavat suoritukset, kuten joulubonus tai jouluraha sekä avoimet lahjakortit, katsotaan työntekijän palkaksi ja ovat siten verotettavaa tuloa. Esimerkiksi S-ryhmän lahjakortti katsotaan olevan palkkaa, koska lahjan saajalla on liian laaja valinnanvapaus. Joululahjat henkilökunnalle ovat tuloverotuksessa vähennyskelpoisia, mutta arvonlisäverotuksessa ei.

Voiko asiakkaille ja yhteistyökumppaneille annettavia lahjoja laittaa vähennyksiin?


Asiakkaille ja yhteistyökumppaneille annettavien lahjojen verovähennyskelpoisuus ratkeaa lahjan luonteen perusteella. Nämä joululahjat ovat luonteeltaan joko mainoslahjoja tai edustuslahjoja.

Mainoslahjat

Mainoslahjat ovat 100 % vähennyskelpoisia, mutta sen arvo saa olla enintään 50 euroa. Mainoslahjassa tulee olla yrityksen logo tai nimi, tai sen tulee olla yrityksen omia tuotteita. Ne annetaan samanlaisena ja samanaikaisesti usealle eri vastaanottajalle, esimerkiksi kaikille yrityksen asiakkaille.

Edustuslahjat

Mainoslahjaan verrattuna edustuslahja on saajalleen paljon yksilöllisempi ja arvokkaampi. Edustuslahjat ovat tuloverotuksessa 50 % vähennyskelpoisia, mutta arvonlisäverovähennykseen ei ole oikeutta. Esimerkiksi alkoholilahjat katsotaan edustuslahjoiksi.

Voiko yritys lahjoittaa hyväntekeväisyyteen verovapaasti?


Yritys voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen kahdella eri tapaa verovapaasti:

Enintään 850 € arvoiset lahjoitukset

Lahjoitukset yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen ovat vähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa. Tällaisten lahjoitusten vähennyskelpoisuus on enintään 850 euroa lahjoituksensaajaa kohden. Yritys voi tehdä lahjoituksia usealle eri saajalle. Lahjoitukset voivat olla raha- tai esinelahjoituksia.

Yli 850 € arvoiset lahjoitukset

Yhteisömuotoinen yritys saa tehdä lahjoituksia tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen Verottajan hyväksymille tahoille. Lahjoitukset voivat olla suuruudeltaan vähintään 850 euroa ja enintään 250 000 euroa, jotta ne voivat olla vähennyskelpoisia. Lue lisää Verottajan sivuilta 

Lahjoitukset poliittiseen tarkoitukseen eivät ole miltään osin verovähennyskelpoisia.

Asiantuntijamme

collaboration casual two women_1440x440.jpg

Pysy ajan tasalla talouden ja työelämän muutoksista!

Tarvitsetko apua veroasioiden kanssa? Jätä yhteydenottopyyntö ja olemme sinuun pian yhteydessä!

 
 

Hetki aikaa? Tutustu samalla tuleviin tapahtumiimme!

Share